Kiihotus / Uppvigling / I Hate Your Guts (Cinema Distributors of America release title) / The Stranger (GB) / Shame (1966 rerelease title). US 1962 © 1961 Los Altos Productions. PC: Filmgroup Inc. EX: Gene Corman. P+D: Roger Corman. Ass. D: Lou Place. SC: Charles Beaumont – based on his novel (1959). DP: Taylor Byars (b&w, 35 mm). Cameraman: Haskell Wexler. M: Herman Stein. S: John Bury. ED: Ronald Sinclair. C: William Shatner (Adam Cramer), Frank Maxwell (Tom McDaniel), Beverly Lunsford (Ella McDaniel), Robert Emhardt (Verne Shipman), Jeanne Cooper (Vi Griffin), Leo Gordon (Sam Griffin), Charles Barnes (Joseph "Joey" Green), Charles Beaumont (Dr. Harley Paton), Katherine Smith (Ruth McDaniel), George Clayton Johnson (Phil West), William Nolan (Bart Carey), Phoebe Rowe (Mrs. Lambert), Bo Dodd (Sheriff), Walter Kurtz (Gramps), Ocee Ritch (Jack Allardyce). Loc: Sikeston, Charleston, and East Prairie (Missouri). Premiere: New York 14.5.1962. Helsinki premiere: 4.9.1964, Arita, released by Lii-Filmi with Finnish / Swedish subtitles n.c. - tv: 6.10.1967, 13.11.1995, YLE TV2 - VET 68744 – K16 – 2280 m / 84 min. A vintage KAVA print, deposited by Lii-Filmi, viewed at Cinema Orion, Helsinki (Carte blanche à Tapani Maskula), 20 June 2013
AFI Plot Summary: "Adam Cramer, a member of the reactionary Patrick Henry Society, arrives in a small Southern town to instigate a campaign of hatred designed to arouse white citizens into opposing integration of local schools. Full of surface charm, he ingratiates himself with the townspeople and persuades them to harass black youngsters attending the previously all-white high school; his only articulate opponent is newspaper editor Tom McDaniel, who feels bound to obey the law. Cramer makes an enemy by seducing Vi Griffin while her husband, Sam, a traveling salesman, is out of town; later, when the guilt-ridden Vi runs away, Sam senses that Cramer is responsible. Meanwhile, the town's mood becomes increasingly violent as a black minister is killed by a bomb tossed into his church; in addition, McDaniel loses an eye in a confrontation when he leads black students into school. Cramer then warns McDaniel's teenaged daughter, Ella, that he will kill her father unless she accuses a young black, Joey Green, of attempted rape. The frightened girl agrees, and a lynch-hungry mob lashes the boy to a schoolyard swing; under the prodding of Griffin, however, Ella arrives and publicly confesses her lie. Ashamed and furious at having been deceived, the crowd withdraws, leaving Cramer without support."
Roger Corman's best film, at least of the ones I have seen. A mature film on an inflammatory topic, still resonant over 50 years later. Racism, alas, is still topical, and discussed in films like Quentin Tarantino's Django Unchained. Mass hysteria and persecution of innocents are still topical questions, recently discussed by Thomas Vinterberg in Jagten / The Hunt. In a comparison with Tarantino and Vinterberg Roger Corman copes very well.
Similar themes had been discussed by John Ford, Clarence Brown, Jacques Tourneur, and Otto Preminger, among others.
The Intruder is original in many ways. The protagonist is an agitator against the integration of black citizens in society, particularly in schools. The Intruder is a study in the psychology of Adam Cramer, a racist - an intelligent, yet deranged character, brilliantly played by William Shatner. Also the other characters are interesting and surprising. Sam Griffin the salesman (Leo Gordon) seems like a slightly sleazy character, but his integrity surprises us both in a private confrontation and in the climax of the lynching hysteria, which he stops in a way very different from the characters played by Will Rogers and Joel McCrea in films by John Ford and Jacques Tourneur.
Interesting characters are also the courageous newspaper editor Tom McDaniel (Frank Maxwell) and his daughter, the schoolgirl Ella (Beverly Lunsford), whom Adam Cramer seduces to use her in a diabolical plot to compromise the black youngster Joey Greene (Charles Barnes). All these performances are convincing.
Charles Beaumont, the author of the novel and the screenwriter, plays the schoolmaster who tries to prevent lynch "justice".
Katherine Smith is interesting as Ruth McDaniel, Sam's wife. She is not just a nymphomaniac, she is apparently a sex addict, but this trait is not played for sensation. Due to her weakness Adam is able to seduce her, too, although she despises him ("I don't consider you my friend").
The film is visually intensive with its scenes of lynch patrols, KKK hoods, nocturnal car caravans, and the burning cross putting a new perspective into everything, including the scene where Adam seduces Ruth. The train is pounding away, and we see Ruth's bare back in the mirror. The lynch mob commits arson in the church of the black neighbourhood, and they murder the priest in the process.
Further climaxes include the one where Sam confronts Adam and exposes him as a coward. On the first school day Tom escorts the ten black students to the school, and he is battered so terribly in the head that he loses an eye. Also the story of how Ella gets to pretend that the black guy Joey has tried to rape her is very well developed.
Well written, well directed, well performed, and well shot. It's too bad that Roger Corman did not continue in this straight, mature and daring vein, but it's good that he made this one great, serious work.
The vintage print has been used quite a bit: there is rain in the starts and the tails of the reels, but the print is complete, and the visual quality is good to ok.
Our programme note written by Mr. Kari Häkkinen, 8.9.1991, a contender for the best original programme note ever written for the Finnish Film Archive:
The Intruderin päähenkilö Adam Cramer on fasisti, joka kiertää Yhdysvaltain Etelää yllyttäen valkoisia vastustamaan rotuerottelun kouluissa kieltänyttä integraatiolakia.
Cramer saapuu Caxton-nimiseen kaupunkiin, kirjoittautuu hotelliin ja kertoo uteliaille olevansa "sosiaalityöntekijä", jonka alaa ovat "yhteiskunnalliset uudistukset". Myöhemmin Cramer paljastaa edusta-vansa äärioikeistolaista Patrick Henry Societyä. Hotellissa Cramer kohtaa toisen kauppamatkustajan, kyniä kauppaavan vanhan konkarin ja tämän vaimon.
Caxtonin asukkaat tuntuvat olevan synnynnäisiä rasisteja. Messenger-lehden päätoimittaja Tom McDaniel ja elokuvan käsikirjoittajan esittämä opettaja Paton ovat ainoat poikkeukset. Kukaan ei pidä uudesta laista. Mustien vanhempi sukupolvikin pitää lainmuutosta lähinnä hankaluuksia tuovana ("You negroes are going to cause some of us niggers to get killed").
Elokuva ei yritä tarjota mitään naiivia ratkaisua rasismiin. Kun Cramer osoittautuu epäkelvoksi johta-jaksi, kaikki lankeaa hänen syykseen. Lynkkauksiin valmis joukkio koostuikin lainkuuliaisista kansalai-sista, joita epärehellinen kiihottaja oli johtanut harhaan. Kaupunkilaiset menettävät uskonsa Crameriin, mutteivät vanhoihin asenteisiinsa. He vain jäävät odottamaan uutta johtajaa. Sitä oikeaa.
Yksi näytelmäelokuvien tärkeimmistä elementeistä on tunnelma. The Intruder on todiste tästä.
The Intruderissa ei ole B-elokuville tyypillistä klaustrofobista ahdistavuutta, sillä siinä on pienen budjetin elokuvaksi paljon roolihahmoja ja ulkona kuvattuja kohtauksia, jotka tuovat siihen avaruutta. Sa-malla se säilyttää intiimisyytensä, mikä tekee päähenkilöistä katsojalle läheisiä. The Intruder välttää myös halpahintaisen ylidramatisoinnin, mikä olisi suurella rahalla tehdyssä versiossa ollut miltei väistämätöntä.
The Intruder tuntuu uskottavalta, koska se on huomattavan autenttinen. Beaumont sai aiheen romaaniinsa erään pohjoisvaltalaisen miekkosen yrityksestä perustaa 1950-luvulla natsijärjestö Etelään. Cramerin edustaman järjestön esikuvana oli mitä ilmeisimmin John Birch Society, jonka Kalifornian senaatin komitea totesi 1961 olevan "oikeistolainen, kommunisminvastainen, fundamentalistinen järjestö" joka "levittää totuutta kommunismin uhkasta".
The Intruder kuvattiin on location kolmessa missourilaisessa kaupungissa, Sikestonissa, Charlestonissa ja East Prairie'ssa, paikallisten asukkaiden avustuksella. Missourilaisten tuki oli korvaamatonta, sillä elokuva ei olisi valmistunut ilman vapaaehtoisapua. Elokuvaan oli saatu vain muutama kokeneempi näyttelijä, muiden roolien suhteen luotettiin alkuasukkaiden apuun. Nämä eivät osoittautuneet hyviksi näyttelijöiksi, mutta heidän ei tarvinnutkaan kuin olla oma itsensä.
Elokuvan aihe oli tulenarka Etelässä, missä monet vastustivat väkivaltaisesti integraatiolakia. Näin oli Sikestonissakin. Mieltäänosoittavia rasisteja esittävät avustajat ovat oikeita rasisteja ja Cramerin palopuheen saamat hurmioituneet aplodit ovat vilpittömiä.
Kuvausryhmä piti tarkoituksella elokuvan juonen salassa. Ainoastaan Shatnerilla ja Cormanilla oli täydellinen käsikirjoitus. Avustajille paljastettiin dialogista vesitettyä versiota muutama sivu kerrallaan. Kaupunkilaisten keskuudessa levisi kuitenkin epäluulo ja kirjastosta yritettiin etsiä romaania johon The Intruder perustui. Lopulta eräs kekseliäs matkusti St. Louisiin hakemaan kirjaa. Kirjan saapuminen pahensi tilannetta ratkaisevasti. Avustajina toimineet kaupunkilaiset olivat uskoneet Cramerin olevan elokuvan sankarin ja - Cormanin mukaan - heidän sydämensä murtui tämän paljastuttua konnaksi. Tämän jälkeen The Intruderin tekijät saivat kaupungilla kulkiessaan osakseen tönimistä ja segregaatiota kannattavat haukkuivat heitä "nekrujenrakastajakommareiksi". Yövartija jouduttiin palkkaamaan kun joitakin kuvausryhmän tarvikkeita oli sabotoitu. Ryhmä sai hotelliinsa nimettömiä puhelinsoittoja ja tappouhkauksia.
Loppukohtaus oli tarkoitus kuvata kahdessa päivässä erään koulun läheisyydessä. Ensimmäisen päivän jälkeen kuvausryhmä häädettiin poliisisaatossa kaupungista. Lähistöltä löytyi toinen kaupunki, Charleston, jonka puistossa olleella leikkikentällä kuvauksia jatkettiin. Koska kohtaus oli käsikirjoitettu ja osin jo kuvattukin tapahtumaan koulun pihalla ei toisen kuvauspäivän otoksiin voitu kuvata keinuja eikä taustoja, sillä ne poikkesivat aikaisemmin kuvatusta materiaalista. Ilmeisesti ryhmän maine oli levinnyt, koska uudessakaan kaupungissa viranomaiset eivät halunneet antaa kuvauslupaa. Corman kuvasi niin nopeasti kuin kykeni Gene-veljen pidätellessä poliiseja kolmen tunnin ajan joutavia rupatellen ja tarjoilemalla näille kahvia. Lopulta kuvausryhmän piti siirtyä kolmannelle paikkakunnalle, missä kohtaus saatiin vietyä lupia kyselemättä päätökseen. Viimeisenä yönä kuvattiin vielä Ku Klux Klanin uhoa mustien kaupunginosassa, "Badlandissä".
The Intruder ei syntynyt onnellisten tähtien alla.
Corman oli tottunut saamaan rahoitusta hankkeilleen jo pelkästään kertomalla elokuvan aiheen. The Intruderin rahoittamisesta tutut yhteistyökumppanit United Artists, AIP ja Allied Artists eivät suostuneet edes neuvottelemaan. Niinpä Corman joutui kustantamaan elokuvan suurelta osin itse. Rahaa saatiin kokoon vaivaiset $90.000.
The Intruder oli ensimmäisiä elokuvia joissa käytettiin sanaa "nigger". Tästä syystä elokuvalevittäjien järjestö Motion Picture Association Of America ei suostunut antamaan sille käytännössä välttämätöntä ikärajaluokitustaan. The Intruder oli edeltänyt ainakin neljä suuren budjetin elokuvaa joissa käytettiin nigger-sanaa, eikä MPAA ollut reagoinut niiden kielenkäyttöön. Kiista johti oikeudenkäyntiin, minkä tuloksena elokuva viimein sai MPAA:n hyväksynnän.
Yksikään suurista levitysyhtiöistä ei suostunut ottamaan ohjelmistoonsa The Intruderia. Osa yhtiöistä ei huolinut sitä koska heidän alueellaan ei ollut rotuongelmia, toiset koska heillä oli rotuongelmia.
Kaiken huipuksi The Intruderin esittäminen Cannesin elokuvajuhlilla estettiin: "On niin Hollywoodin kuin muidenkin asianosaisten edunmukaista, ettei tätä teosta kutsuta edustamaan (amerikkalaista) nykyelokuvaa".
The Intruder on niitä harvoja elokuvia jotka kiireinen ohjaaja malttoi tehdä huolella. Tämä on vielä sitäkin poikkeuksellisempaa kun ottaa huomioon elokuvan kohtaamat vaikeudet. Olisiko kukaan muu kuin kevyellä organisaatiolla ja tiiviillä aikataululla työskentelemään tottunut Corman onnistunut valmistamaan elokuvan näissä olosuhteissa?
The Intruder on kiistaton osoitus Cormanin kyvystä tehdä halutessaan vakuuttavaa jälkeä. Se on vielä kolmekymmentävuotiaanakin dynaaminen ja ihmiskuvaukseltaan luonteva. Vaikka elokuva on avoimen idealistinen ja kaikkea muuta kuin objektiivinen, on se ajankuvana realistisempi kuin rahan ehdoilla valmistunut (sinänsä erinomainen) toimintaviihdetuote Mississippi Burning (1988), johon se helposti vertautuu.
Kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta juuri The Intruder oli se ensimmäinen Corman-elokuva joka tuotti taloudellista tappiota. Ylistävät arvostelut ja palkinnot elokuvafestivaaleilla eivät sitä pelastaneet.
Suurimpana syynä elokuvan tappiollisuuteen olivat levitysvaikeudet. Toisaalta se oli väliinputoaja, joka ei sopinut Cormanin ainoana ei-kaupallisena teoksena mihinkään totuttuun B-elokuvan genreen. Se ei aiheensa puolesta vedonnut keskivertoyleisöön, joka koki elokuvan "poleemisena" ja "provokatiivisena". Sen potentiaaliset ymmärtäjät olivat B-elokuvia vierastavia, eivätkä löytäneet The Intruderia. Harva (!) osasi odottaa exploitatio-ohjaajalta vakavasti otettavaa ajankohtaista yhteiskunnallista draa-maa.
The Intruder on Roger Cormanin suuri ylpeydenaihe ja elokuvan menestymättömyys oli siihen kaikkensa satsanneelle liberaalille ohjaajalle traumaattinen kokemus: "Elokuva oli elämäni suurin pettymys." The Intruderin jälkeen Corman päätti keskittyä viihde-elokuviin.
– Kari Häkkinen 8.9.1991
AFI Plot Summary: "Adam Cramer, a member of the reactionary Patrick Henry Society, arrives in a small Southern town to instigate a campaign of hatred designed to arouse white citizens into opposing integration of local schools. Full of surface charm, he ingratiates himself with the townspeople and persuades them to harass black youngsters attending the previously all-white high school; his only articulate opponent is newspaper editor Tom McDaniel, who feels bound to obey the law. Cramer makes an enemy by seducing Vi Griffin while her husband, Sam, a traveling salesman, is out of town; later, when the guilt-ridden Vi runs away, Sam senses that Cramer is responsible. Meanwhile, the town's mood becomes increasingly violent as a black minister is killed by a bomb tossed into his church; in addition, McDaniel loses an eye in a confrontation when he leads black students into school. Cramer then warns McDaniel's teenaged daughter, Ella, that he will kill her father unless she accuses a young black, Joey Green, of attempted rape. The frightened girl agrees, and a lynch-hungry mob lashes the boy to a schoolyard swing; under the prodding of Griffin, however, Ella arrives and publicly confesses her lie. Ashamed and furious at having been deceived, the crowd withdraws, leaving Cramer without support."
Roger Corman's best film, at least of the ones I have seen. A mature film on an inflammatory topic, still resonant over 50 years later. Racism, alas, is still topical, and discussed in films like Quentin Tarantino's Django Unchained. Mass hysteria and persecution of innocents are still topical questions, recently discussed by Thomas Vinterberg in Jagten / The Hunt. In a comparison with Tarantino and Vinterberg Roger Corman copes very well.
Similar themes had been discussed by John Ford, Clarence Brown, Jacques Tourneur, and Otto Preminger, among others.
The Intruder is original in many ways. The protagonist is an agitator against the integration of black citizens in society, particularly in schools. The Intruder is a study in the psychology of Adam Cramer, a racist - an intelligent, yet deranged character, brilliantly played by William Shatner. Also the other characters are interesting and surprising. Sam Griffin the salesman (Leo Gordon) seems like a slightly sleazy character, but his integrity surprises us both in a private confrontation and in the climax of the lynching hysteria, which he stops in a way very different from the characters played by Will Rogers and Joel McCrea in films by John Ford and Jacques Tourneur.
Interesting characters are also the courageous newspaper editor Tom McDaniel (Frank Maxwell) and his daughter, the schoolgirl Ella (Beverly Lunsford), whom Adam Cramer seduces to use her in a diabolical plot to compromise the black youngster Joey Greene (Charles Barnes). All these performances are convincing.
Charles Beaumont, the author of the novel and the screenwriter, plays the schoolmaster who tries to prevent lynch "justice".
Katherine Smith is interesting as Ruth McDaniel, Sam's wife. She is not just a nymphomaniac, she is apparently a sex addict, but this trait is not played for sensation. Due to her weakness Adam is able to seduce her, too, although she despises him ("I don't consider you my friend").
The film is visually intensive with its scenes of lynch patrols, KKK hoods, nocturnal car caravans, and the burning cross putting a new perspective into everything, including the scene where Adam seduces Ruth. The train is pounding away, and we see Ruth's bare back in the mirror. The lynch mob commits arson in the church of the black neighbourhood, and they murder the priest in the process.
Further climaxes include the one where Sam confronts Adam and exposes him as a coward. On the first school day Tom escorts the ten black students to the school, and he is battered so terribly in the head that he loses an eye. Also the story of how Ella gets to pretend that the black guy Joey has tried to rape her is very well developed.
Well written, well directed, well performed, and well shot. It's too bad that Roger Corman did not continue in this straight, mature and daring vein, but it's good that he made this one great, serious work.
The vintage print has been used quite a bit: there is rain in the starts and the tails of the reels, but the print is complete, and the visual quality is good to ok.
Our programme note written by Mr. Kari Häkkinen, 8.9.1991, a contender for the best original programme note ever written for the Finnish Film Archive:
The Intruderin päähenkilö Adam Cramer on fasisti, joka kiertää Yhdysvaltain Etelää yllyttäen valkoisia vastustamaan rotuerottelun kouluissa kieltänyttä integraatiolakia.
Cramer saapuu Caxton-nimiseen kaupunkiin, kirjoittautuu hotelliin ja kertoo uteliaille olevansa "sosiaalityöntekijä", jonka alaa ovat "yhteiskunnalliset uudistukset". Myöhemmin Cramer paljastaa edusta-vansa äärioikeistolaista Patrick Henry Societyä. Hotellissa Cramer kohtaa toisen kauppamatkustajan, kyniä kauppaavan vanhan konkarin ja tämän vaimon.
Caxtonin asukkaat tuntuvat olevan synnynnäisiä rasisteja. Messenger-lehden päätoimittaja Tom McDaniel ja elokuvan käsikirjoittajan esittämä opettaja Paton ovat ainoat poikkeukset. Kukaan ei pidä uudesta laista. Mustien vanhempi sukupolvikin pitää lainmuutosta lähinnä hankaluuksia tuovana ("You negroes are going to cause some of us niggers to get killed").
Elokuva ei yritä tarjota mitään naiivia ratkaisua rasismiin. Kun Cramer osoittautuu epäkelvoksi johta-jaksi, kaikki lankeaa hänen syykseen. Lynkkauksiin valmis joukkio koostuikin lainkuuliaisista kansalai-sista, joita epärehellinen kiihottaja oli johtanut harhaan. Kaupunkilaiset menettävät uskonsa Crameriin, mutteivät vanhoihin asenteisiinsa. He vain jäävät odottamaan uutta johtajaa. Sitä oikeaa.
Yksi näytelmäelokuvien tärkeimmistä elementeistä on tunnelma. The Intruder on todiste tästä.
The Intruderissa ei ole B-elokuville tyypillistä klaustrofobista ahdistavuutta, sillä siinä on pienen budjetin elokuvaksi paljon roolihahmoja ja ulkona kuvattuja kohtauksia, jotka tuovat siihen avaruutta. Sa-malla se säilyttää intiimisyytensä, mikä tekee päähenkilöistä katsojalle läheisiä. The Intruder välttää myös halpahintaisen ylidramatisoinnin, mikä olisi suurella rahalla tehdyssä versiossa ollut miltei väistämätöntä.
The Intruder tuntuu uskottavalta, koska se on huomattavan autenttinen. Beaumont sai aiheen romaaniinsa erään pohjoisvaltalaisen miekkosen yrityksestä perustaa 1950-luvulla natsijärjestö Etelään. Cramerin edustaman järjestön esikuvana oli mitä ilmeisimmin John Birch Society, jonka Kalifornian senaatin komitea totesi 1961 olevan "oikeistolainen, kommunisminvastainen, fundamentalistinen järjestö" joka "levittää totuutta kommunismin uhkasta".
The Intruder kuvattiin on location kolmessa missourilaisessa kaupungissa, Sikestonissa, Charlestonissa ja East Prairie'ssa, paikallisten asukkaiden avustuksella. Missourilaisten tuki oli korvaamatonta, sillä elokuva ei olisi valmistunut ilman vapaaehtoisapua. Elokuvaan oli saatu vain muutama kokeneempi näyttelijä, muiden roolien suhteen luotettiin alkuasukkaiden apuun. Nämä eivät osoittautuneet hyviksi näyttelijöiksi, mutta heidän ei tarvinnutkaan kuin olla oma itsensä.
Elokuvan aihe oli tulenarka Etelässä, missä monet vastustivat väkivaltaisesti integraatiolakia. Näin oli Sikestonissakin. Mieltäänosoittavia rasisteja esittävät avustajat ovat oikeita rasisteja ja Cramerin palopuheen saamat hurmioituneet aplodit ovat vilpittömiä.
Kuvausryhmä piti tarkoituksella elokuvan juonen salassa. Ainoastaan Shatnerilla ja Cormanilla oli täydellinen käsikirjoitus. Avustajille paljastettiin dialogista vesitettyä versiota muutama sivu kerrallaan. Kaupunkilaisten keskuudessa levisi kuitenkin epäluulo ja kirjastosta yritettiin etsiä romaania johon The Intruder perustui. Lopulta eräs kekseliäs matkusti St. Louisiin hakemaan kirjaa. Kirjan saapuminen pahensi tilannetta ratkaisevasti. Avustajina toimineet kaupunkilaiset olivat uskoneet Cramerin olevan elokuvan sankarin ja - Cormanin mukaan - heidän sydämensä murtui tämän paljastuttua konnaksi. Tämän jälkeen The Intruderin tekijät saivat kaupungilla kulkiessaan osakseen tönimistä ja segregaatiota kannattavat haukkuivat heitä "nekrujenrakastajakommareiksi". Yövartija jouduttiin palkkaamaan kun joitakin kuvausryhmän tarvikkeita oli sabotoitu. Ryhmä sai hotelliinsa nimettömiä puhelinsoittoja ja tappouhkauksia.
Loppukohtaus oli tarkoitus kuvata kahdessa päivässä erään koulun läheisyydessä. Ensimmäisen päivän jälkeen kuvausryhmä häädettiin poliisisaatossa kaupungista. Lähistöltä löytyi toinen kaupunki, Charleston, jonka puistossa olleella leikkikentällä kuvauksia jatkettiin. Koska kohtaus oli käsikirjoitettu ja osin jo kuvattukin tapahtumaan koulun pihalla ei toisen kuvauspäivän otoksiin voitu kuvata keinuja eikä taustoja, sillä ne poikkesivat aikaisemmin kuvatusta materiaalista. Ilmeisesti ryhmän maine oli levinnyt, koska uudessakaan kaupungissa viranomaiset eivät halunneet antaa kuvauslupaa. Corman kuvasi niin nopeasti kuin kykeni Gene-veljen pidätellessä poliiseja kolmen tunnin ajan joutavia rupatellen ja tarjoilemalla näille kahvia. Lopulta kuvausryhmän piti siirtyä kolmannelle paikkakunnalle, missä kohtaus saatiin vietyä lupia kyselemättä päätökseen. Viimeisenä yönä kuvattiin vielä Ku Klux Klanin uhoa mustien kaupunginosassa, "Badlandissä".
The Intruder ei syntynyt onnellisten tähtien alla.
Corman oli tottunut saamaan rahoitusta hankkeilleen jo pelkästään kertomalla elokuvan aiheen. The Intruderin rahoittamisesta tutut yhteistyökumppanit United Artists, AIP ja Allied Artists eivät suostuneet edes neuvottelemaan. Niinpä Corman joutui kustantamaan elokuvan suurelta osin itse. Rahaa saatiin kokoon vaivaiset $90.000.
The Intruder oli ensimmäisiä elokuvia joissa käytettiin sanaa "nigger". Tästä syystä elokuvalevittäjien järjestö Motion Picture Association Of America ei suostunut antamaan sille käytännössä välttämätöntä ikärajaluokitustaan. The Intruder oli edeltänyt ainakin neljä suuren budjetin elokuvaa joissa käytettiin nigger-sanaa, eikä MPAA ollut reagoinut niiden kielenkäyttöön. Kiista johti oikeudenkäyntiin, minkä tuloksena elokuva viimein sai MPAA:n hyväksynnän.
Yksikään suurista levitysyhtiöistä ei suostunut ottamaan ohjelmistoonsa The Intruderia. Osa yhtiöistä ei huolinut sitä koska heidän alueellaan ei ollut rotuongelmia, toiset koska heillä oli rotuongelmia.
Kaiken huipuksi The Intruderin esittäminen Cannesin elokuvajuhlilla estettiin: "On niin Hollywoodin kuin muidenkin asianosaisten edunmukaista, ettei tätä teosta kutsuta edustamaan (amerikkalaista) nykyelokuvaa".
The Intruder on niitä harvoja elokuvia jotka kiireinen ohjaaja malttoi tehdä huolella. Tämä on vielä sitäkin poikkeuksellisempaa kun ottaa huomioon elokuvan kohtaamat vaikeudet. Olisiko kukaan muu kuin kevyellä organisaatiolla ja tiiviillä aikataululla työskentelemään tottunut Corman onnistunut valmistamaan elokuvan näissä olosuhteissa?
The Intruder on kiistaton osoitus Cormanin kyvystä tehdä halutessaan vakuuttavaa jälkeä. Se on vielä kolmekymmentävuotiaanakin dynaaminen ja ihmiskuvaukseltaan luonteva. Vaikka elokuva on avoimen idealistinen ja kaikkea muuta kuin objektiivinen, on se ajankuvana realistisempi kuin rahan ehdoilla valmistunut (sinänsä erinomainen) toimintaviihdetuote Mississippi Burning (1988), johon se helposti vertautuu.
Kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta juuri The Intruder oli se ensimmäinen Corman-elokuva joka tuotti taloudellista tappiota. Ylistävät arvostelut ja palkinnot elokuvafestivaaleilla eivät sitä pelastaneet.
Suurimpana syynä elokuvan tappiollisuuteen olivat levitysvaikeudet. Toisaalta se oli väliinputoaja, joka ei sopinut Cormanin ainoana ei-kaupallisena teoksena mihinkään totuttuun B-elokuvan genreen. Se ei aiheensa puolesta vedonnut keskivertoyleisöön, joka koki elokuvan "poleemisena" ja "provokatiivisena". Sen potentiaaliset ymmärtäjät olivat B-elokuvia vierastavia, eivätkä löytäneet The Intruderia. Harva (!) osasi odottaa exploitatio-ohjaajalta vakavasti otettavaa ajankohtaista yhteiskunnallista draa-maa.
The Intruder on Roger Cormanin suuri ylpeydenaihe ja elokuvan menestymättömyys oli siihen kaikkensa satsanneelle liberaalille ohjaajalle traumaattinen kokemus: "Elokuva oli elämäni suurin pettymys." The Intruderin jälkeen Corman päätti keskittyä viihde-elokuviin.
– Kari Häkkinen 8.9.1991
No comments:
Post a Comment