Friday, December 11, 2009

Un pilota ritorna / A Pilot Returns


Roberto Rossellini: Un pilota ritrona / A Pilot Returns (1942) starring Massimo Girotti (lieutenant Giovanni Rossati). Co-screenwriter: Michelangelo Antonioni.

[Lentäjän paluu] / [En flygares återkomst].
    IT 1942. PC: A.C.I. (Alleanza Cinematografica Italiana).
    D: Roberto Rossellini. SC – story: Tito Silvio Mursini (= Vittorio Mussolini) – manuscript: Michelangelo Antonioni, Rosario Leone, Margherita Maglione, Massimo Mida, Roberto Rossellini – dialogue: Ugo Betti, Gherardo Gherardi. DP: Vincenzo Seratrice. Aerial scenes cinematography: Crescenzo Gentili. AD: Franco Bartoli, Virgilio Marchi. M: Renzo Rossellini. S: Franco Robecchi. ED: Eraldo Da Roma. Military advisor: Maj. Filippo Masoero. Aerial advisor: capt. Aldo Moggi.
    C: Massimo Girotti (lt. Gino Rossati), Michela Belmonte (Anna), Gaetano Masier (lt. Trisotti), Elvira Betrone (Signora Rossati, Gino's mother), Nino Brondello (lt. Vittali), Piero Lulli (De Santis), Giovanni Valdambrini (doctor, Anna's father), Piero Palermini (young British officer), Jole Tinta (mother of the sick baby).
    Actual duration 85 min.
    Not released in Finland.
    Print: Cineteca Nazionale (Roma), by agreement with Ripley's Film.
    E-subtitles in Finnish by Lena Talvio.
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki, 10 Dec 2009.

The first screening of this film in Finland. The print is good.

The film deals with Mussolini's invasion in Greece in October 1940.

1. Rossellini's second feature film, belonging to his military trilogy La nave bianca, Un pilota ritorna and L'uomo dalla croce, covering the navy, the air force, and the army.
2. Slightly more story-driven than La nave bianca.
3. The slight narrative is little more than a pretext to portray the state of war.
4. The film is official Fascist war propaganda, but it shows the distaste of the flyers for propaganda, and emphasizes the distress of the homeless and the victims more than the derring-do of the flyers.
5. There is a nominal love interest, but the film emphasizes the gravity of the protagonists. Facing death and responsibility for others dying and wounded they have little energy for romance.
6. Massimo Girotti is quite good as the serious flyer who does what is expected of him but could hardly be less excited about the official causes. His final enigmatic expression is memorable.
7. There are some good Rossellinian sequences: a) the sequence at the well with the long queues, b) the sequence of the amputation of a soldier's leg, c) the sequence of the refugees at the bridge which is blown up by the bomber.
8. There is a lot of aerial footage which gives the film an interesting and different look.
9. There are also many montages with newspaper headlines to cover the progress of the war campaign.
10. As Rossellini scholars have noticed, there are indeed some aspects of ellipse and anti-narrativity here, unfinished business, waiting, and deconstructing classical storytelling.

FINNISH FILM ARCHIVE PROGRAM NOTE BASED ON PETER BRUNETTE:
FINNISH FILM ARCHIVE PROGRAM NOTE BASED ON PETER BRUNETTE:

Roberto Rossellinin kolme ensimmäistä pitkää elokuvaa, La nave bianca ([Valkoinen laiva], 1941), Lentäjän paluu ja L'uomo dalla croce ([Ristin mies], 1943) muodostavat sotilaallisen trilogian, joiden aiheina ovat merivoimat, ilmavoimat ja maavoimat. 35 vuoden ajan Lentäjän paluu oli kateissa, mistä ohjaaja oli melko huojentunut, mutta hänen kiusakseen se löytyi taas nähtäväksi vuonna 1978. Elokuvan aihe oli lähtöisin diktaattorin pojalta Vittorio Mussolinilta, jonka mukaan elokuvan tarkoitus oli "tehdä ilmavoimiemme sankaruutta tunnetuksi". Elokuvan alkutekstien mukaan se valmisteltiin Italian fasistisen nuorisoliikkeen (Gioventù italiana del Littorio) alaisuudessa.

Lentäjän paluun juoni on melko mitäänsanomaton, mikä antoi ohjaajalle tilaisuuden keskittää huomionsa muualle. Mielenkiintoista kyllä, nuori Michelangelo Antonioni osallistui käsikirjoituksen laatimiseen. Tapahtumat sijoittuvat Italiaan ja Kreikkaan vuoden 1941 varhaiskeväällä. Aluksi nähdään Italian ilmavoimat parhaassa iskussaan kreikkalaisen vihollisen kimpussa. Nuori lentäjä Gino Rossati liittyy kokeneempien lentolaivueeseen. Rossatin kone saa osuman, ja hän ja hänen toverinsa pelastuvat laskuvarjoilla. Brittien ja kreikkalaisten vankileireillä Rossati rakastuu italialaisen lääkärin 17-vuotiaaseen Anna-tyttäreen. Pommituksen aikana Rossatin onnistuu siepata kone pakoa varten.

Valkoisen laivan tavoin Lentäjän paluussa on vahva dokumentaarinen panos, mutta fiktiivinen tarina on nyt voimakkaampi, ja se on paremmin integroitu kokonaisuuteen. Psykologisen kuvauksen merkitystä korostaa lahjakkaan tähden läsnäolo. Massimo Girotti esiintyi samana vuonna myös Luchino Viscontin Ossessionessa. Silti Rossellini asettui vastahankaan sovinnaisen elokuvakerronnan suhteen kieltäytymällä keskittymästä kohtuuttomasti Rossatiin. Coralità (kuoron yhteissointi) on ohjaajalle tärkeämpää uransa tässä vaiheessa.

Vaikka elokuvan tarkoitus olikin tehdä ilmavoimien sankaruutta tunnetuksi, on mielenkiintoista todeta kuvattujen lentäjien reaktio viralliseen propagandaan ja elokuvan loppupuolta hallitseva kuvaus kodittomista pakolaisista. Taistelu on vailla hohtoa, ja Rossellinille myöhemmin keskeinen teema siitä, miten sota tuhoaa kaikki inhimilliset suhteet, esiintyy jo enemmän kuin alustavassa muodossa. Viimeisessä otoksessa Gino Rossatin ilme on arvoituksellinen. Huojentuneisuus yhdistyy siinä huoleen tytöstä, jonka hän on jättänyt toiselle puolelle. Vaikka elokuvassa ylistetään sotilaselämää, siinä herätetään myös epäilyjä fasistisesta retoriikasta. Vastapuolen edustajat kuvataan yleensä sivistyneinä ja arvokkaina. Englantilaiset puhuvat englantia, kreikkalaiset kreikkaa: kielen aitous oli Rossellinille aina tärkeää.

Lentäjän paluun ilmaisutyyli tuntuu laimentavan sen melodramaattista pitoisuutta. Studiovalaistus saa elokuvan tuntumaan ohjaajan myöhempiä elokuvia hallitummalta, mutta Rossellini tuntuu tavoittelevan myös jo epäsovinnaisuutta. Leikkauksessa on elliptisyyttä. Savukkeet valaisevat vähitellen lentäjien kasvoja pitkässä dialogijaksossa. 360 asteen panorointi hahmottaa rakennusta, josta haavoittuneet vangit ja tyttö hakevat suojaa. Luonteenomaista Rossellinia on melko vähäinen mielenkiinto narratiiviin. Paljon aikaa omistetaan lentäjien miljöön ja arjen yksityiskohtiin. Tunnetta alikorostetaan avainkohtauksissa. Adriano Aprà ja Patrizia Pistagnesi ovat oikeilla jäljillä korostaessaan Rossellinin taipumusta korostaa dekonstruktiota, purkamista, ellipsiä, epätäydellisyyttä, taukoja, lepoa, odotusta ja kontrastia jo näissä varhaisissa sotaelokuvissa. Antinarratiivisuus on kuitenkin vasta alkuvaiheessaan ja tuskin tietoista Lentäjän paluussa.

– Peter Brunetten mukaan (Roberto Rossellini. New York: Oxford University Press, 1987) AA 10.12.2009

No comments: